Syrjis Syrjäänvetäytyvä mutta siellä äänekäs

Turvataan länsimainen demokraattinen ihmisoikeusvaltio

Maailmassa on noin seitsemän miljardia ääliötä. Me emme osaa käyttäytyä emmekä kohdata erilaisuutta.

Juuri siksi etnisiin, kielellisiin ja uskonnollisiin vähemmistöihin kuten myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset saattavat kohdata elämänsä aikana syrjintää ja vihaa. Sama koskee sairaita, vammaisia, lapsia, vanhuksia, naisia, lihavia, hörökorvaisia, oikeastaan ketä tahansa.

Meillä suomalaisilla tilanne on kuitenkin moneen muuhun maahan verrattuna loistava. Lainsäädäntömme kieltää syrjinnän, vihan, kiusaamisen ja ahdistelun sekä takaa kaikille tasa-arvoisen ja tasapuolisen kohtelun. Uhrilla on mahdollisuus saada apua, tukea, oikeussuojaa ja vahingonkorvausta kärsitystä vahingosta. Poliisi ja muut viranomaiset ovat uhrin puolella, eivätkä syrjintä ja vaino kuulu minkään viranomaisen lailla määritettyihin virkatehtäviin.

Tiedän, ettei tämän kaltainen puhe tunnu hyvältä kenestäkään, jota juuri tällä hetkellä syrjitään tai kiusataan. Pääsääntöisesti asiamme ovat kuitenkin kunnossa ainakin lainsäädännön ja viranomaisohjeistuksen osalta ja viat ja puutteet johtuvat niistä yksittäisistä henkilöistä, jotka eivät sääntöjä noudata.

Tilanne ei kuitenkaan ole välttämättä pysyvä. Valitettavasti. 2000-luvulla olemme kuulleet jatkuvia vaateita siitä, että Suomen tulisi ainakin osittain irtautua meitä koskevista kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista. Vaatijoiden mukaan Suomen perustuslakiakin tulisi muuttaa siten, etteivät siinä taatut perusoikeudet koskisikaan enää kaikkia suomalaisia tai Suomessa oleskelevia henkilöitä ainakaan täysimääräisesti. Lisää vettä kaatoi myllyyn äskettäin eronnut, nyt toimitusministeriönä toimiva hallituksemme. Se ei ymmärtänyt, että perustuslakivaliokunnan tunnistamat hallituksen esityksissä olevat ristiriidat perustuslain ja Suomea velvoittavien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa tulee poistaa ennen lakien säätämistä. Sen sijaan hallitus ryhtyi perustuslakivaliokunnan vastaväittäjäksi todeten, ettei ristiriitoja ole tai keksien jotain kosmeettisia silmänkääntötemppuja, joilla ristiriitoja ei todellisuudessa poistettu.

Kun perus- ja ihmisoikeuksiin ryhdytään kajoamaan, olemme tiellä, jonka päässä on Pohjois-Korean tyyppinen diktatuurivaltio. Kansallissosialistinen Saksa osoitti pelottavalla tavalla, että tie länsimaisesta sivistysvaltiosta ”väärille” ihmisille tarkoitettuihin kaasukammioihin voidaan kulkea hyvinkin nopeasti.

Nyt on aika varmistaa Suomen ihmisoikeuspolitiikka seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Vain tällä voidaan turvata se perusta, jolla maamme tilaa lähdetään entisestään parantamaan olemassa olevan syrjinnän kitkemiseksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset